Hei vau! 20 % suomalaisista käy jo aktiivisesti kuntosaleilla ja kehittävät lihaskuntoa. Jotkut kyselyt osoittavat olevan sen, jopa yksi kiinnostavimmista liikuntamuodoista. Fakta on kuitenki se, että 80 % suomalaisista ei valitse mennä kuntosalille. 50% ihmisistä kokee kuntosalin jopa pelottavana.
Ja myönnettäköön on ne jännittäviä. Iso tila täynnä mitä erilaisempia laitteita ja ihmisiä. Varmasti parempi kuntoisia ihmisiä, kuin itse ja treenaavat vielä ilmeisen tehokkaasti kaikesta puhinasta päätellen. Jännä juttu, että voi ilmetä pientä vastarintaa. Nyt saatat miettiä, että mitä sinne laittaa edes päälle, käykö t-paita parinkymmenen vuoden takaa?
Kaikki kunnia niille 20 prosentille, jotka ovat jo mukana. Te olette siellä ja hyvässä vauhdissa. Me muut halutaan löytää oma inspiraatio lihaskunnon kehittämiseen. Jatka siis ihmeessä lukemista.
Ajatuksia MyHubin perustamisen taustalla ja lihaskunnon kehittämisestä
MyHubia perustettaessa olemme päässeet tapaamaan monta ihmistä. Ja luonnollisesti kertomaan tästä meidän suunnitelmasta. “Siitä tulee sellainen lihaskuntoharjoitteluun keskittyvä, kioskimainen, sisään ja ulos tyyppinen paikka, jossa on älykkäät kuntosalilaitteet.” Tyhjentävä vastaus, ei ehkä mikään hiotuin hissipuhe.
Ja jatkoimme: “Tiedätkö silleen, että sinun ei tarvitse isommin ajatella miten ja mitä teet, saati säätää niitä laitteita tai laskea toistoja. Sellainen napakka alle 30 minuutin treeni kaksi kertaa viikossa voisi toimia, suositusten mukaisesti. Ei nyt kauheesti enempää, kun ei ehdi (tai jaksa)”.
Aika monen ihmisen ilme kirkastui tämän epämääräisen selostuksen jälkeen. Moni kyllä totesi myös lakonisesti: Kyllähän sitä lihaskuntoa pitäisi harjoitella, mutta kun se kuntosali ei vaan ole mun juttu tai “Mulla on ollut mielessä aloittaa, sitku vähän helpottaa niin voisi kokeilla.”
Näin tunteikasta voi olla ideoiden esittäminen, jos on oikeasti innoissaan asiasta! 😇

Lihaskunto - Syyt ja esteet kehittämisen tai kuntosalille lähtemisen takana
Syitä ja esteitä lihaskunnon kehittämiseen on monia ja kaikki ne kokijalleen tosia. Turha kai niitä tässä luetella, tunnistat kyllä varmasti omat syysi. Näitä syitä ei voida lähteä toiseksi todistamaan, mutta voidaan keskustella lihaskunnon merkityksestä terveydelle (tylsää, mutta kylmäävää todellisuutta) ja yrittää tarjota 80% suomalaisista keinoja harjoittaa lihaskuntoa ilman pelkoa salimöröistä tai hirmuista. Jos ne syyt siitä vähitellen väistyisi.
Usein ajatellaan, että lihaskunto ei kosketa juuri minun arkea. Käytännössä se vaikuttaa kaikkeen liikkumiseen ja turvallisuuteen. Kenelle tuli yllätyksenä?
Onko sitten kaikilla todella tietoa lihaskunnon merkityksestä terveydelle. Täällä omassa kuplassa sitä tulee helposti niin ajateltua, että kaikki nämä nyt tietää. Niitä ei nyt vaan huvita se kuntosalilla käynti. Koitetaan vaan motivoida. Toimisko tämä kuva öljytyistä vatsalihaksista, mitä tuumaat? Vai onko nuo hikiset vaan?

Miksi lihaskunto on sitten tärkeää?
Lihaskunto tarkoittaa sitä, miten hyvin keho tuottaa voimaa lihasten avulla. Se ei ole vain urheilijoiden asia. Hyvä lihaskunto tuo meille kaikille konkreettisia hyötyjä, kyllä jopa minulle ja sinulle.
Me emme ole mitenkään erilaisia tai luonnonoikkuja tässä isossa massassa.
Pakko vaan niellä tämä totuuden karvas litku.
Näihin kaikkeen se vaikuttaa:
Kroonisten sairauksien ehkäisy – vahvat lihakset vähentävät riskiä sairastua esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja osteoporoosiin (Duodecim, 2021).
Tuki luustolle ja nivelille – lihakset suojaavat niveliä, vahvistavat luustoa ja tukevat ryhtiä (UKK-instituutti, 2023).
Parempi arjen toimintakyky – liikkuminen sujuu helpommin ja kaatumisriski pienenee.
Vaihdevuosien aikana estrogeenitason lasku vähentää lihasmassaa ja -voimaa, mutta säännöllinen lihaskuntoharjoittelu voi ehkäistä tätä kehitystä ja tukea myös painonhallintaa, luuston terveyttä sekä yleistä hyvinvointia.
Mieli ja hyvinvointi – voimaharjoittelu lisää mielialaa, vähentää stressiä ja tukee unta (Hyvä Terveys, 2022).
Pidempi elinikä – tutkimusten mukaan lihasvoima ennustaa elinikää jopa paremmin kuin pelkkä kestävyyskunto.
Miten se lihaskunto määritellään?
Usein kun puhutaan kunnosta, ajatellaan juoksua, sykettä tai kestävyyskuntoa. Perinteistä cooperin testiä.
Ilman lihasvoimaa liikkuminen tuntuu raskaammalta, kehonhallinta heikkenee ja loukkaantumisriski kasvaa.
Lihaskunto tukee kaikkea muuta liikuntaa ja muodostaa fyysisen kunnon perustan. Eli kyllä se iltalenkki koiran tai ystävän kanssa vaatii sinulta lihaskuntoa, vaikka kuntoportaat ei nyt tänään satu kulkureitille.
Kaiken tämä summauksena voidaan todeta, että lihaskunto on yksi parhaista mittareista sille, kuinka hyvässä kunnossa oikeasti olet.
Usean kompastuskivi numero yksi lihaskunnon kehittämisessä - treenataan liian pitkään ja aloitetaan liian kovaa
Kävin salilla ja kolme päivää purin hampaita yhteen, kun koitin päästä wc-pöntöille ja ylös. Vertaistukea? Ei MyHub sitä poista, etteikö treeni jossain tuntuisi tai se aina niin mukavaa olisi. Mutta hyvin se ajankäytön maksimoi.
Usein uskotaan, että lihaskuntoharjoittelu vie paljon aikaa. Tai ainakaan se ei ole tehokasta, jos siihen ei kuluta aikaa vähintään tuntia kerrallaan ja kolme kertaa viikossa. Miten muka ehtii tekemään sarjat ja palautumiset alle puolessa tunnissa, joku taisi kerran epäillä. Toki kaikki riippuu omista tavoitteista ja taustoista, mutta...
Tutkimusten mukaan kahdella alle 30 minuutin harjoituksella viikossa voi kuitenkin ylläpitää ja kehittää lihaskuntoa.
Moni meistä aloittelijoista tai lajin pariin palaavista sortuukin vanhoissa uskomuksissaan aloittamaan liian lujaa ja väsyy heti kättelyssä. Maltillinen ja säännöllinen tekeminen riittää (lue vielä toisen kerran edellinen lause.)
Tämä on meille ainakin ollut aivan ykkösjuttu MyHubia rakentaessa. MyHubiin voi vaan tulla ja kohta lähteä jo pois. Me ymmärretään, että haluat käydä myös lenkillä, uimassa, padelissa tai vaan elää elämääsi. Me ei haluta varastaa sinun aikaa, vaan tarjota aikasi arvoista lihaskuntoharjoittelua.
Kiva tietää!
Tutkimusten mukaan jo kaksi kertaa viikossa tehty lihaskuntoharjoittelu:
• Parantaa ryhtiä ja vähentää selkä- ja niskavaivoja
• Lisää aineenvaihdunnan aktiivisuutta, auttaen painonhallinnassa
• Tukee luuston terveyttä ja lihastasapainoa
• Ehkäisee kaatumisia ja loukkaantumisia iän karttuessa
• Lisää energiaa, keskittymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia

Ikä ei ole este lihaskunnon kehittämiselle
Lihasmassa alkaa vähentyä noin 30-vuotiaana, ja ilman harjoittelua lihasvoima heikkenee iän myötä.
Hyvä uutinen on, että lihaskuntoa voi kehittää missä iässä tahansa. Eli et ole liian vanha aloittamaan, jos sitäkin jo ehdit miettiä.
Jo kahdella harjoituskerralla viikossa voi saavuttaa selkeitä tuloksia. Kun tekeminen on säännöllistä mutta maltillista, kehitystä tapahtuu nopeasti myös, jos aloittaa täysin alusta. Usein me jotka aloitetaan “nollakunnosta” voidaan saada nopeiten tuloksia. Jes, ei enää ikuista neljättä sijaa koulun hiihtokisoissa. Oma uskomus tuokin, että ei voi pärjätä tai osata, kun jo koulun hiihtokisat sen osoittaa.
Olisiko siis aika heittää nuo uskomukset pois ja luottaa siihen, että MyHubilla kaikki osaa tehdä lihaskuntoa oikein ja turvallisesti?
MyHub tekee harjoittelusta selkeää - ajatuksia säästävää
Joskus on vaikea tietää, mistä aloittaa. MyHub tarjoaa ratkaisut:
Yksilöllinen ohjelma – harjoittelu suunnitellaan lähtötasosi mukaan, joten se on turvallista ja tehokasta.
Älykkäät laitteet ja voimatesti – MyHubin EGYM-laitteet säätävät vastuksen automaattisesti ja tekevät säännöllisin väliajoin voimatestin. Näin kehittyminen etenee sopivassa haasteessa, ja tulokset näkyvät konkreettisesti. Lisäksi myös semmonen kehonkoostumusmittaus mukana!
Lyhyt mutta tehokas treeni – 29 minuutin harjoitus riittää koko kehon lihaskunnon kehittämiseen.
Seuranta ja motivaatio – edistymistä seurataan tarkasti, mikä auttaa pysymään mukana ja näkemään, mitä olemme saavuttaneet.
MyHub tekee lihaskuntoharjoittelusta helppoa, turvallista ja saavutettavaa. Jokainen voi löytää vahvemman version itsestään.
Ja kyllä meidätkin voi halutessaan nähdä “taas yhtenä kuntosalina muiden joukossa”, mutta uskon, että muutat aika nopeasti mielipiteesi, jos päätät varata ilmaisen kokeilukäynnin.
Jossa muuten saat aika kattavasti tietoa omasta tilanteestasi ja miten me voidaan sinua auttaa alkuun.

Näin pääsemme alkuun
Jos haluat mitata ja kehittää kuntoasi oikeasti merkityksellisellä tavalla, keskity lihaskuntoon.
Aloita 2 treenikerralla viikossa.
Tee koko kehoa kuormittavia, moninivelliikkeitä.
Lisää kuormitusta vähitellen, kun voimasi kasvavat.
Hyödynnä asiantuntevaa ohjausta ja turvallisia laitteita, kuten MyHubin EGYM-tekniikkaa. Voit yllättyä, jopa sinä kokenut kuntosalikävijä!