Heitetään ilmoille tällainen olettamus: lähes jokainen suomalainen tietää, että lihaskuntoharjoittelu on tärkeää terveyden kannalta. Silti – ja itseäni viisaammat liikunta-alan asiantuntijat osaavat tämän vahvistaa – alle 20 % suomalaisista käy kuntosaleilla.
Onko kuntosali sitten ainoa paikka kehittää lihaksia ja kasvattaa voimaa? Toki ei, mutta helposti se sellaiseksi mielletään.
Miksi 80 % ei sitten käy kuntosaleilla?
Tunnistatko itsesi näistä syistä:
Kuntosalilla käyminen ja lihaskuntoharjoittelu on vaikeaa. Eikä ainakaan hauskaa.
Ei ole aikaa. Tai sitä ei ainakaan tunnu löytyvän.
En koe kuuluvani osaksi saliyhteisöä. Se perinteinen kuntosaliympäristö ei vain houkuttele.
Nämä ovat yleisimpiä esteitä, joita EGYM on havainnut 15 vuoden aikana selvittäessään ja miettessään: Tietävätkö ihmiset oikeasti, miten tehdä lihaskuntoharjoittelua? Miten teemme siitä helpompaa, tehokkaampaa ja hauskempaa? Kuinka voimme auttaa sekä asiakkaita että ohjaajia?
Vastaus: tekoälypohjainen voimaharjoitteluekosysteemi, jonne voidaan ulkoistaa kaikki ylimääräinen työ.
Lähdetään purkamaan aihetta lisää itsekin pääosin kuntosalia sekä lihaskuntoharjoittelua karttavan henkilön näkökulmasta – eli mistä itse tykkään tässä MyHubissa. Ja siitä, miten MyHub tuo sitä kuuluisaa "jotain uutta" perinteisen kuntosalin rinnalle.
Kuntosalilaitteet: Kahdeksan laitetta, kaikki tärkeä mukana
MyHubista löydät kahdeksan EGYM-kuntosalilaitetta. Saapuessasi paikalle näet kaikki tarvitsemasi laitteet yhdellä silmäyksellä. Näiden kahdeksan laitteen avulla treenaat tärkeimpiä suuria lihasryhmiäsi, jotka ovat keskeisiä toimintakyvyn ja terveyden kannalta.
KIVA TIETÄÄ!
Ne tärkeimmät lihasryhmät:
Vartalon ojentajat ja koukistajat eli selkä- ja vatsalihakset
Alaraajoista polven ojentajat ja koukistajat
Ryhdin ylläpitämisessä ratkaisevassa roolissa olevat yläselän lihakset ja rintalihakset
Pakaralihakset – ihmisen tärkeimpiin ja voimakkaimpiin lihaksiin kuuluva ryhmä
Perinteisesti kuntosalit tarjoavat laajan kattauksen erilaisia laitteita sekä lihaskunto- että aerobiseen harjoitteluun. Se on mahtavaa, mutta joskus se voi tuottaa päänvaivaa, kun ei tiedä, mitkä valita.

Kuntosalilaitteen ja painojen säätäminen: teetkö sinä työtä vai työllistääkö laitteet?
Otetaan neljän (4) kysymyksen nopea visa!
1. Mikä näistä väittämistä EI pidä paikkaansa?
MyHubilla käytössä olevat EGYM-laitteet ovat:
a) Äänettömiä
b) Älykkäitä
c) Helposti säädettävissä
2. EGYM-laitteissa vastus/paino?
a) Valitaan aina treenin alussa
b) Säätyy automaattisesti oman voimatason ja kehityksen mukaan
c) Säädetään laitteen vasemmalta puolelta
3. MyHubilla treenatessa toistojen laskeminen?
a) On sinun vastuulla
b) Ei tarvitse miettiä – laitteet kertovat, milloin aloittaa ja milloin lopettaa
c) Tehdään vain niin pitkään, kunnes hapottaa
4. Liikkeiden suorittaminen EGYM-laitteilla?
a) Opetellaan erikseen
b) Tulee puheohjauksella
c) Oikeat liikeradat ja taajuus näkyvät edessäsi olevalta näytöltä reaaliajassa.
Oikeat vastaukset:
1. c) Helposti säädettävissä – koska sinun ei tarvitse säätää niitä itse ollenkaan. Heilautat vain ranneketta laitteen edessä, niin laite säätää korkeuden ja etäisyydet automaattisesti sinulle sopivaksi. Morjes!
2. b) Säätyy automaattisesti oman voimatason ja kehityksen mukaan. Aloittaessasi treenit MyHubilla suoritat alkuun voimatasotestin ja kehonkoostumusmittauksen, jonka avulla määräytyy henkilökohtainen ohjelmasi EGYM-laitteiden muistiin. Laitteet ohjaavat sinulle säännöllisesti uuden voimatestin, jonka pohjalta ohjelmasi – ja samalla painot – päivittyvät.
3. b) Ei tarvitse miettiä – laitteet kertovat, milloin aloittaa ja milloin lopettaa. Tämä on ollut henkilökohtainen lempparini. Miten voikaan välillä olla niin vaikea laskea, tehdä ja hengittää samanaikaisesti?
4. c) Oikeat liikeradat ja taajuus näkyvät edessäsi olevalta näytöltä reaaliajassa. Joo, ja siinä on sellainen hauska twisti, että samalla keräät pisteitä – aivan kuin pelaisit Matopelia 3310 Nokialla (googlasin, ja niitä muuten on taas myynnissä!). Voisiko tämä tuoda sitä hauskuutta treenaamiseen, minkä perään porukka on huudellut.
Mikäli sait kaikki neljä oikein, olet oikea MyHub- ja EGYM-tietäjä! 👀 Jos jokin kohta yllätti tai epäilyttää, tule ihmeessä ilmaiselle testitreenille tai laita viestiä info@myhub.fi (siellä on asiantuntijat vastaamassa).
Perinteisellä kuntosalilla laitteiden säädöt ja liikkeiden tekeminen on yleensä hyvä katsoa yhdessä jonkun kanssa – tai lukea edes se teksti laitteesta, että mitä kannattaa säätää, mihin ja miksi. Kanssatreenaajat ja henkilökunta auttavat varmasti mielellään, eli rohkeasti vain kysymään apua!
Iso plussa MyHubilla: kaikki osaavat treenata aidosti oikeasti ja turvallisesti kaiken tämän ansiosta.

Treenin suunnittelu: Hubilla sinun ei tarvitse suunnitella mitään (no ehkä se, että milloin tuut)
Kuntosalitreenien suunnitteluun on valtavasti apua tarjolla. Useat kuntosaliketjut tarjoavat heti alkuun henkilökohtaista opastusta, videoita aiheesta on katsottavissa, personal trainer -palveluita ostettavissa ja kaikkia käteviä appeja myös. Eli apua on saatavilla.
MyHubilla treeni odottaa sinua ensimmäisen käyntikerran jälkeen aina valmiina EGYM-laitteiden muistissa. Treeni pohjautuu sinun yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Sinun tietosi ovat sinun, joten ne eivät näy kenellekään – tietosuoja-asiat ovat kunnossa. Näin minulle todettiin, kun ensimmäistä kertaa itse pääsin EGYMiä testaamaan ja kyseenalaistin saman asian.
Eli kertauksena: pystyt seuraamaan treeniohjelmaa aina MyHubilla käydessäsi, ja lihaskuntoharjoittelu jatkuu siitä, mihin olet jäänyt.
Treenin kesto: 29 minuuttia, ei sen enempää (ellet halua)
Tutkimusten mukaan kaksi harjoituskertaa viikossa on optimaalinen määrä lihasvoiman kehittämiseen. MyHubilla yksi harjoituskerta tarkoittaa kahta kierrosta – yhteensä 29 minuuttia per treeni. Yksi kierros kestää vain 14,5 minuuttia, joten harjoittelu on napakkaa ja tehokasta.
Kun voimat kasvavat ja intoa riittää, voi mukaan lisätä myös kolmannen treenipäivän. Itse olen aina luullut, että yhtenä päivänä kädet, toisena keskivartalo ja kolmantena jalat – tai jotenkin näin. Tämä "kaksi kertaa viikossa" -ajatus on tuonut kummasti joustoa ja intoa käydä tekemässä.
Tässäkin toki jokainen tyylillään ja löytää parhaat omat tavat. Personal trainer -palveluille iso suositus, jos sellainen yhtään kiinnostaa!
Kiertoharjoittelussa teet kaikki lihasryhmät läpi yhdessä treenissä. MyHubissa treeni tehdään kiertoharjoitteluna, eli yhdellä treenikerralla käyt läpi kaikki laitteet. Laite ohjaa sinulle myös tarvittavan palautumisajan ennen seuraavaan laitteeseen siirtymistä ja huomioi kanssatreenaajat. Ei tartte enää kuumotella kanssatreenaajaa siinä laitteen vieressä ja sitoa kolmatta kertaa kengännauhoja.
Kiva tietää!
Tutkimusten mukaan jo kaksi kertaa viikossa tehty lihaskuntoharjoittelu:
• Parantaa ryhtiä ja vähentää selkä- ja niskavaivoja
• Lisää aineenvaihdunnan aktiivisuutta, auttaen painonhallinnassa
• Tukee luuston terveyttä ja lihastasapainoa
• Ehkäisee kaatumisia ja loukkaantumisia iän karttuessa
• Lisää energiaa, keskittymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia

Edistymisen seuranta: kaikki data yhdessä paikassa
Kaikki harjoitteesi tallentuvat EGYM-pilvipalveluun (edelleen turvallisesti). Voit seurata kehitystäsi EGYM-sovelluksen kautta, jonka lataamiseen ja käyttöön saat ohjeistuksen MyHubilla – ja se on ilmainen.
EGYM kerää sinulle pisteitä sekä MyHub-treeneistä että muista siihen liitetyistä laitteista, kuten älykellosta. Näin saat kokonaisvaltaisen kuvan omasta aktiivisuudestasi. Voit kerätä kaikki askelmäärät, Stravat yms. yhteen ja samaan paikkaan ja ihastella sun menoa!
Lisäksi voit tarkistaa etenemisesi myös salilla olevasta keskuslaitteesta paikan päällä. Ja jos tämä tämmönen ei resonoi, käyt vain – ja huomaat kyllä eron.
Perinteisellä kuntosalilla yksin treenatessa edistymistä on välillä haastava huomata. Testaa ihmeessä tasaisin väliajoin lisätä painoa pakkaan ja katso, miltä tuntuu, tai ota selvää oman kuntosalisi palveluista edistymisen seurantaan liittyen.
Mutta miten ihmeessä vain 8 laitetta riittää lihaskuntoharjoitteluun?
Tämä kaikki MyHubilla ja EGYM-laitteilla treenaaminen on tieteeseen perustuvaa, tekoälyavusteista, älykästä voimaharjoittelua.
Laitteet taipuvat tällaiseen kaikkeen:
Adaptiivinen – vastus kevenee, jos treenaajan voima vähenee
Negatiivinen – vastus suurempi palautumisvaiheessa
Isokineettinen – vastus riippuu harjoittelijan tuottamasta paineesta
Räjähtävä – nopea kiihdytys maksimiin
Tavallinen – vastus vakiona, kuten tavallisessa voimaharjoittelussa
Harjoittelu elää koko ajan sinun mukana.
Aloittelijat kannattaa startata niin, että "tavallinen" ja "negatiivinen" vaihtelevat alussa. Niin sanotut pumppajat innostuvat (ilmeisesti) tuosta isokineettisestä.
Eli kaikille on kaikkea! Mikäli luet tätä ja olet pidempään kuntosaliharjoittelua tehnyt, tule ihmeessä testaamaan myös tätä.

"En kuulu tänne" – tai perinteinen kuntosaliympäristö ei houkuttele
Alussa mainitsin sen, että EGYM on tutkinut ihmisten kokevan, etteivät he kuulu osaksi kuntosaliyhteisöä. MyHubilla tehdään täysin omaa treeniä – mutta yhdessä. Paikka on pieni ja simppeli, ja varmaan alkaa pian törmätä tuttuihin naamoihin. Morjesta reippaasti, ihmeessä!
Tänne kuuluu kaikki. Mutta ei tuoda kaveria vain katsomaan, vaan myös tekemään. Sillä kun kerran itse kokeilet, kyllä sä haluat, että kaverikin oikeasti kokeilee, eikä vaan kuikuile ja kommentoi vieressä.
Ja ympäristönä MyHub eroaa huomattavasti perinteisestä kuntosalista: pieni, kioskimainen fiilis, laitteet aikalailla äänettömiä, ei vapaita painoja, cardiolaitteita tai isoja peilejä joka puolella.
Entä hinta?
Joku voi miettiä, että "kuulostaa hyvältä, mutta varmaan kallis".
Hyvä uutinen: MyHubin hinnoittelu on kilpailukykyinen perinteisiin kuntosaleihin nähden. Kun ottaa huomioon, että saat kehityksesti mukaan muuttuvan henkilökohtaisen treeniohjelman, automaattisen edistymisen seurannan, laitteet jotka tekevät kaiken (ylimääräisen) työn puolestasi (tekisivätpä sen kaiken muunkin 😅) JA kehonkoostumusmittauksen jonka voit tehdä niin usein kuin haluat – paketti on oikeasti järkevä.
Ja se ensimmäinen tutustumistreeni? Täysin ilmainen. Sen varaat tästä >>
PST! JO KUNTOSALILLA KÄYVÄLLE
Treenaat jo säännöllisesti perinteisellä salilla? Mahtavaa! Mutta haluatko kokeilla jotain uutta tai tehostaa treeniäsi? MyHub voi toimia:
Vaihteluna – Kun kaipaa muutosta rutiiniin tai lomapaikan salin sulkiessa
Tehostajana – Negatiivinen ja isokineettinen vastus tarjoavat uusia ärsykkeitä lihaksille
Aikapaineen ratkaisuna – Kiireisellä viikolla 29 min pelastaa tilanteen
Datan ystävänä – Jos tykkäät seurata kehitystä tarkasti ja haluat kaiken seurannan samaan appiin
Moni kokee, että EGYM-laitteet täydentävät loistavasti vapaamuotoista treenamista. Tule testaamaan, miltä tuntuu kun laitteet pakottavat sinut työskentelemään täydellä liikeradalla ja oikealla tahdilla – saattaa yllättää!
Tuu katsomaan ihmeessä paikan päälle ja varaa ilmainen tutustumistreeni >>
(Koska kuitenkin oot silleen, että niin varmaan tää on taas totta.)