Usein jo ennen kuin lumet ehtivät sulaa, juoksijat alkavat kaivaa lenkkareita esiin.
Osa ei ole niistä koskaan luopunutkaan. Toisille juoksu on ollut koko talven “sitten keväällä taas” -ajatuksena, joka herää henkiin ensimmäisten valoisien aamujen myötä.
Kevät tekee juoksijalle aina saman tempun: mieli lähtee ennen kroppaa.
Kun juoksu tuntuu enemmän mielessä kuin kehossa
MyHubin perustaja Maija on suunnistajataustainen liikkuja, jolle juokseminen on aina ollut luonteva osa arkea. Metsässä ja poluilla juoksua on tullut tehtyä vuosien varrella paljon – välillä tavoitteellisemmin, välillä enemmän fiiliksen mukaan.
Silti moni lenkki lipsahti helposti “nylkkylenkiksi”: askel ei rullannut, voima ei kantanut ja juoksu tuntui enemmän selviytymiseltä kuin liikkeen ilolta.
Vaikka Maijalla on taustaa fysioterapiasta, juoksijana hän huomasi kamppailevansa aivan samojen tuntemusten kanssa kuin moni muukin. Keväällä into herää nopeasti, mutta kroppa ei aina pysy mukana.
Voimaa tarvitaan juoksussa
Kun Maija alkoi jutella Taru Palsan kanssa, keskustelu kääntyi nopeasti juoksijan voimaharjoitteluun. Taru, kestävyysjuoksija ja fysioterapeutti, oli nähnyt saman ilmiön toistuvan yhä uudelleen: juoksua kyllä tehdään, mutta keho ei aina ole valmis kantamaan sitä.
Keskustelussa meni monta tuttua asiaa uuteen järjestykseen. Voima ei ole juoksun vastakohta – se on sen edellytys.
Kun juoksu alkaa tuntua vahvemmalta
Voimaharjoittelun tulisi olla osa arkea, ei irrallisena suoritteena vaan tukena muulle liikkumiselle.
Voimaharjoittelu alkaa näkymään myös juoksussa. Askel tuntuu vakaammalta, juoksu ei hajoa väsyessä ja lenkeillä on enemmän rytmiä. Juoksu ei tunnu kevyeltä siksi, että vauhti on hitaampaa – vaan siksi, että kroppa jaksaa paremmin.
Tästä syntyi RUN HUB -juoksuvalmennus
Näistä havainnoista syntyi ajatus RUN HUBista. Juoksuvalmennuksesta, jossa juoksu ja voimaharjoittelu kulkevat käsi kädessä. Valmennuksesta, joka ei lisää suorittamista, vaan rakentaa juoksuun varmuutta ja kestävyyttä.
Kevät on juoksijalle uuden alun aikaa.Tällä kertaa se voi alkaa eri tavalla.
Ei nylkkylenkeillä, vaan vahvemmalla juoksulla. RUN HUB -juoksuvalmennuksesta vastaavat Taru Palsa ja Lauri Palsa. Taru on kestävyysjuoksija ja fysioterapeutti, ja Lauri juoksuvalmentaja ja tutkija. Yhdessä he tuovat valmennukseen yhdistelmän käytännön kokemusta, tutkittua tietoa ja selkeää, maanläheistä valmennusta.
Neljä viikkoa etenee teemoittain: juoksijan voima, tekniikka, loukkaantumisten ennaltaehkäisy ja nopeus. Jokaisella viikolla juostaan, harjoitellaan ja opitaan ymmärtämään omaa juoksua hieman paremmin – ilman suorittamista, mutta tavoitteellisesti.RUN HUB sopii niin juoksun pariin palaaville kuin niille, jotka haluavat kehittää juoksuaan pidemmälle. Tavoitteena ei ole juosta enemmän, vaan juosta vahvemmin ja varmemmin.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Juoksuvalmennus sopii kaikille:
🔸 Aloittelijalle, joka haluaa turvallisen ja motivoivan aloituksen
🔸 Harrastajalle, joka haluaa lisää vauhtia ja varmuutta
🔸 Tavoitteelliselle juoksijalle, joka haluaa terävöittää tekniikkaa ja voimaa
🔸 Kaikille, jotka haluavat yhdistää juoksun ja älykkään voimaharjoittelun parhaat puolet
Missä ja milloin?
Keskiviikkoisin 4.3, 11.3, 18.3 ja 25.3. klo 17 -18.
Sijainti: Kokoontuminen aina Hietalahdenranta 5 C - MyHub
Valmentajina kestävyysjuoksija & fysioterapeutti Taru Palsa ja juoksuvalmentaja & tutkija Lauri Palsa.